Kuvataiteilija Tuula Ropponen

Taiteilija Tuula Ropponen Inspiraationi ehtymätön lähde on ihminen. Tie vartalomaalarista kuvataiteilijaksi vei minut ammentamaan tästä aiheesta uudesta näkökulmasta. Maalaan nyt vahvat tunteeni elävän ihon sijasta taulupohjalle. Teoksissani ihminen paljaana symbolisoi elämisen kirjoa ja ihmistä itseään, ilman naamioita ja suojamuureja.

Tulkitsen visualistina kaikkea elämässä, myös sen pohjakosketuksia. Prosessoin vakavaakin aihetta niin, että tuon näkyväksi toivekuvan ihmisen kasvusta sekä elementeistä, jotka eheyttävät. Erityisesti luonto, värit, sekä liike puhuttelevat minua vahvasti ja maalaan niitä teoksiini abstrakteina pintoina, tuomaan tulkintaani laajuutta.

Maalaan akryyli- ja öljyväreillä kankaalle. Lisään joihinkin teoksiini yksityiskohtina myös hiiltä. Syvennän ja rajaan sillä, mutta myös ravitsen sillä tekniikalla minussa olevaa rakkautta piirtämiseen. Oman taiteellisen työskentelyn ja näyttelytoiminnan lisäksi maalaan myös tilaustöitä.